Suomalaiset elintarvikkeet ovat ylilaatuisia suhteessa siihen, mistä kuluttaja haluaa maksaa. Vai ovatko? Joku tässä yhtälössä ei toimi. Siitä näkemyksiä tässä tekstissä.
Hyvin usein nousee keskusteluissa esiin kysymys siitä, miksi Suomessa maatalouselinkeinolta edellytetään kilpailijamaita tiukempia tuotantomenetelmiä ja -olosuhteita. Tälle lisätyölle ei kuitenkaan löydy tuottajan lisäksi selkeää maksajaa. Sääntöjen noudattamisesta aiheutuvat lisäkustannuksetjäävät pääosin tuottajien maksettavaksi. Ja kyllä, jossakin määrin julkisin varoin tuetaan esimerkiksi eläinten hyvinvoinnin edistämistä. Myös vastuullisuusohjelmien toteuttamisesta maksetaan hintalisiä. Mutta isossa kuvassa asia ei ole kunnossa. Kun pohjoisena maana jo luonnonolosuhteet nostavat kustannustasoa, niin säädöksillä niitä ei pidä lisätä ilman, että lisäkustannuksille on joku muukin maksaja kuin tuottaja.
Näiden sääntöjen noudattamisen tuloksena suomalaiset elintarvikkeet ovat tuontituotteita laadukkaampia, turvallisempia ja puhtaampia. Muutamina esimerkkeinä voidaan mainita kotimaisten tuotteiden huippulaadun liittyen vierasainejäämiin, salmonellavapauden, antibioottien vähäisen käytön kotieläintuotannossa ja sen, että siatkin saavat pitää saparonsa. Tämä lisäarvo ei näy kuitenkaan tuotteiden hintatasossa, kun sitä vertaa niiden maiden tuottajahintoihin, joissa vastaava laatutaso ei toteudu.
Miksi näin on? Mikä ei toimi? Olisi kestävämpää, että korkeampi laatu näkyisi myös hinnassa. Vai onko niin, että suomalaisten tuotteiden korkeaa laatua ei arvostetakaan? Tuotteiden ominaisuudet ovat selvästi paremmat kuin useimmilla tuontielintarvikkeilla. Mutta eikö tämä olekaan sellaista arvoa, josta teollisuus, kauppa tai kuluttaja haluavat maksaa?
Hinta on arvon ja arvostuksen mittari
Kansallisilla säädöksillä halutaan ohjata laadukkaamman ja turvallisemman ruoan tuottamiseen. Ja kun näin on, olisi ikävä luopua tästä saavutuksesta. Ja tämän laatutason ansiosta kotimaisen ruoan arvostus on korkea.
On selvää, että kaikkialla oman maan ruokaa pidetään parhaana. Se tulee vahvasti tunnesiteestä oman maan ruokaan. Hinta on kuitenkin markkinataloudessa arvon ja arvostuksen mittari.
Onko kyse siitä, että kuluttajat ja muut tuotteita ostavat tahot eivät ole sisäistäneet suomalaisten elintarvikkeiden arvoa? Emmekö ole onnistuneet viemään viestiä kuluttajille, hyvistä yrityksistä huolimatta? Korkeampia tuotantokustannuksia ei korvaa se, että suomalainen elintarvike valitaan mieluummin kuin vastaava tuontituote. Se ei vain riitä.
Viestintää suomalaisesta ruoasta on terävöitettävä
Mutta mitä pitää tehdä? On yleisesti tunnettua, että kuluttajat tekevät ostopäätökset kaupassa varsin nopeasti ja tänä päivänä myös hyvin hintavetoisesti. Onko kyetty pysäyttämään kuluttaja valinnan hetkellä esimerkiksi pakkausmerkinnöillä tiedostamaan tuotteen taustalla olevat asiat? Valistustyötä suomalaisten elintarvikkeiden laadusta on tehty laajalti, mutta ostotilanteessa tämä työ ei etenkään hinnan osalta näy riittävästi.
Huolimatta siitä, että esimerkiksi Joutsenmerkki on edelleen yksi Suomen arvostetuimmista merkeistä elintarvikkeissa, on senkin suhteellinen voima todennäköisesti heikentynyt. Monissa tuontiraaka-aineesta valmistetun tuotteen pakkauksissa on liehumassa Suomen lippuja ja vieläpä hyvin suomalaisen yrityksen nimen vieressä. Kuluttaja ei aina ymmärrä mitä tekee, vaikka pohjimmiltaan välittäisikin. Viestintää pakkauksissa pitäisi terävöittää.
Kaupan, julkisen sektorin ja myös teollisuuden valinnoilla on suuri merkitys
Hyvin tärkeää on myös se, että monesti maailman vastuullisimmaksi mainittu suomalainen kauppa ottaa tämän huomioon. On ristiriitaista, että samalla kun vannotaan vastuullisuuden nimiin, on valikoimissa tuotteita, joiden raaka-aine ei olisi laillista tuottaa Suomessa tavalla, jolla kyseisen tuotteen raaka-aine on tuotettu.
Ja vielä oudompaa on ollut julkisen sektorin toiminta. Se luo säädökset suomalaiselle tuotannolle, mutta itse hankinnoissaan sallii ostettavan tuotteita, joiden raaka-aineen tuotantotapa ei olisi laillista täällä Suomessa. Miten tämä on mahdollista?
Tarvitaan laajaa sitoutumista ja käytännön tekoja
Näin ei voi jatkua. Avoimessa markkinataloudessa on lopulta mahdotonta menestyä korkeammalla kustannustasolla, ellei korkeammalle tuotelaadulle saada oikeaa hintaa. Korjaus on saatava aikaan, koska tilanne johtaa lopulta täydelliseen umpikujaan.
Saavutettu laatutaso Suomessa on niin arvokas, että siitä kannattaa pitää kiinni. Tarvitaan syvää luotaava keskustelu ruokaketjun toimijoiden kesken siitä, miten halutaan edetä. Uskotaanko vankasti siihen, että korkeasta laadusta on pidettävä kiinni. Ja jos uskotaan, miten tämä arvo saadaan vietyä hintaan. Kuka tulevaisuudessa maksaa elintarvikkeen korkeasta laadusta? Entä turvallisuudesta? Ja vaikka puheissa halua on, sen pitää konkretisoitua teoiksi ostotilanteisiin asti. Muuten yhtälö ei toimi.
Eikö nyt jo ole se aika, jolloin yhdeksi vastuullisen toiminnan kulmakiveksi nostetaan oman maan ruokaturvan vahvistaminen. Ja että tavoite on yhteinen kaikille ruokaketjussa toimiville. Toisiko tämä tälle tärkeälle asialle lisää julkisuutta ja ohjaisi valintoja? Ja loisi alkuperältään suomalaisten elintarvikkeiden laadulle niille kuuluvan arvon.